Kaks Kasia

#4 1/2014

Kaks Kasia # 4 sisältää:

Tanssiteatteria tunteella / Liisa Heikkinen

Jarkko Lehmus - Jojon taidejohdin / Jarkko Lehmus

Destroy// Oulu - a record of our work together, by Leyya Mona

Tawil of DANCE ELIXIR

Tuhottu tanssi / Noora Oertel Varjakka / Pirjo Ylimaunula

Toimituskunta:

Jenni Harju

Heli Pippingsköld

Iivari Karjalainen Kuvat: Iivari Karjalainen

Ajatus HAHAHA Dance Schoolista alkoi kyteä jo vuonna 2010, kun löysin tanssillista suuntaani koreografina. Taiteellinen opinnäytetyö ja sitä kautta muodostunut Liisa Hei! and her HAHAHA Dance Company -ammattilaistanssiteatteriryhmä antoi luvan kokeilla omaa, intuitiivisesti sisältä kumpuavaa tanssia. Kolmen opetusvuoden aikana haluni tehdä tanssiteatteria kasvoi niin suureksi, että näin ainoana mahdollisuutena jatkaa opetustyötä vain omassa tanssikoulussa. Luonnollisesti koulun nimeksi tuli HAHAHA Dance School.

HAHAHA Dance School keskittyy opetustyössään fyysisen osaamisen lisäksi vahvasti esiintyjyyteen ja keholliseen ilmaisuun. Tunnit valmistavat oppilasta/tanssijaa siihen hetkeen, kun ollaan lavalla – hetkeen, jolloin läsnäolo ja luottamus omaan kehoon tulevat tärkeiksi. Silloin ei enää mitata, mitä osaa, vaan mitä uskaltaa. Toisin sanoen fyysinen taituruus on vain yksi osa-alue kiinnostavassa esiintyjässä.

Tanssiteatteria Tunteella!

Tanssiteatteria Tunteella!

HAHAHA Dance School tarjoaa esiintymismahdollisuuksia niin esiintyvien ryhmien kuin joka keväisen TEOS-kurssin kautta. Näissä ryhmissä pääsee vielä vahvemmin toteuttamaan opittua, oppimaan lisää esiintyjyydestä ja tanssimaan silmien edessä. Koreografina annan paljon vastuuta tanssijoille, jolloin heidän suhde teokseen on heti omakohtaisempi ja läheisempi. Minulle myös tanssijoiden persoonat ovat mielenkiintoa lisäävä tekijä, ne auttavat teemoja hahmottaessa ja ovat loppujen lopuksi kaiken lähtökohta. Jokainen tanssija on jo läsnäolollaan vaikuttanut minuun ja antanut suuntaa ajatuksilleni.

HAHAHA Dance Schoolin ensimmäinen toimintavuosi on kohta täynnä ja jo nyt olen saanut sellaisen kokemusryöpyn, jota osasin kyllä odottaa, mutta johon en osannut valmistautua. Kaikki on tullut paljon lähemmäksi ihoa, kaikella on enemmän merkitystä ja olen rakastunut tanssiin vielä syvemmin.

-Liisa Heikkinen

Jarkko Lehmus – JoJon taidejohdin

Sain pyynnön kirjoittaa itsestäni esittelyn suhteellisen tuoreena JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen taiteellisena johtajana. Olen alun perin kotoisin pimeimmästä Koillis-Savosta, Juankoskelta. Jos hyräilet sitä laulua, niin kyseessä on juuri se sama paikka: Jamppa Campareineen ja shampanjoineen oli minun lastentarhan setäni. Vaikka olenkin kasvanut kierojen savolaisten keskuudessa, minussa virtaa kuitenkin keskisuomalaista verta.

Työhistorialtani ja koulutukseltani olen pesunkestävä tanssin sekatyöläinen, joka aiheuttaa helposti hieman kummastusta. Mikäs tämä kaveri oikein on? Mihin lokeroon se kuuluu? Koulutukseni olen hankkinut Kuopion musiikkilukiosta, Tanssivintiltä, Oopperan balettikoulusta ja Millennium Performing Arts:sta, Lontoosta, Guildford School of Acting:stä sekä lukuisista hikisistä studioista, massiivisista teattereista ja pienistä klubeista. Millenniumista mukaan tarttui Professional Diploma in Performance ja Guildfordista etänä työn lomassa suoritettu BA (Hons) Theatre. Urani aikana olen heilunut pitkin maailmaa erinäisissä tanssiteatteriesityksissä, nykytanssibiiseissä, baleteissa, musikaaleissa ja oopperoissa. Mahtuu mukaan vähän suoraa näyttelemistäkin. Tämä kaikkiruokaisuus onkin lokeroimisen ongelman ydin: baletissa työskennellessäni olen kauhea nykytanssija ja nykytanssin puolella olen hirmuinen balettiötökkä. Henkilökohtaisesti pidän itseäni vain tanssijana, tai mahdollisesti vielä laajemmin esiintyvänä taiteilijana. Pitkään kotimaata pakoiltuani huomasin täällä töissä käydessäni vuonna 2010, että täällä onkin monia erittäin hyviä asioita, mutta myös monia puutteita, joihin olisi ehkä mahdollista jopa vaikuttaa. Vuoden 2011 alussa päätinkin muuttaa takaisin Suomeen virallisesti ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1998.

Olen aina ollut kova poika tunkemaan nenääni kaikenlaisiin asioihin ja paikkoihin. Enimmäkseen tämä luonteenpiirre johtuu uteliaisuudesta ja tyhmyydestä. Ehkä jossain syvällä sisimmässäni asuu myös pieni idealisti. Monta kertaa olen päätynyt ihan vahingossa tekemään hommia, joita kukaan muu ei ole halunnut tehdä, mutta jotka jonkun kuitenkin on mielestäni tehtävä. Scottish Ballet:ssa työskennellessäni päädyin tanssijoiden pääluottamusmieheksi, sillä kukaan muu ei halunnut hommaa ottaa vastaan. Kolme edellistä pääluottamusmiestä olivat saaneet potkut. Talking about shooting the messenger. Itse jaksoin pestissä kaksi ja puoli vuotta, jonka jälkeen otin lopputilin kehittääkseni itseäni pidemmälle esiintyjänä ja taiteen tekijänä. Rankkaa ja stressaavaa luottamusmiehen homma oli joka tapauksessa. Tuon kahden ja puolen vuoden aikana tuli neuvoteltua kolmen vuoden palkkaneuvottelut, uusittua tanssijoiden työehtosopimus ja oltua mukana baletin uuden rakennuksen työryhmässä ensimmäisistä konsultoinneista valmiiseen rakennukseen asti.

Tämä joka paikan höylääminen on vienyt minut täällä Suomessa STST:n (kavereiden kesken Liiton.), MAD - Tanssimaisterit ry:n ja Dance Health finland ry:n hallituksiin ja tekemään töitä Susanna Leinosen, Tero Saarisen, Zodiakin, Kansallisbaletin ja Helsingin kaupunginteatterin leivissä. Ja nyt täällä Oulussa JoJon taidejohtimen pallilla. Sanon “johtimen”, koska en varsinaisesti johda vaan toimin johtimena. Toisin sanoen en käskytä ketään vaan välitän taidetta. Tietenkin teen päätökset JoJon taiteellisen toiminnan sisällöstä, mutta näen enemmän itseni mahdollistajana ja verkostojen luojana. Taiteellisesti, riippumatta siitä toiminko esiintyjänä, koreografina, ohjaajana, opettajana tai taiteellisena johtajana, keskityn neljään pääseikkaan:

Kehollisuus. Mielikuvitus. Tunteet. Empatia.

Nämä elementit ovat mielestäni olennainen osa tervettä ihmistä ja sitä kautta myös tervettä yhteiskuntaa. Tanssin erityispiirre taiteenalana on nimenomaan kehollisuus. Me kaikki elämme kehossamme, joten tanssitaiteella on ainutlaatuinen mahdollisuus puhutella joka ikistä ihmistä heidän oman kehollisuutensa kautta. Siksi tutkinkin työssäni mielikuvituksen, tunteiden ja empatian kehollisia ilmentymiä. Näitä samoja asioita etsin myös valitsemissani teoksissa. On tärkeätä pystyä artikuloimaan taiteenalamme erityispiirteet ja yhteiskunnallinen merkitys myös verbaalisesti. Intellektuaalisuudella on siis paikkansa tanssissa, mutta sanat eivät mielestäni korvaa hikeä ja kyyneleitä. Fyysiset tuntemukset sekä esiintyjässä että teoksen kokijassa ovat juuri sitä: fyysisiä.

JoJo on Suomen tanssin kentällä ainutlaatuinen tuotantotalo, jolla on oma tuotantobudjetti, käytettävissään hieno teatteritila sekä hyvä yhteistyösuhde paikalliseen kaupunginteatteriin. Näen kansainvälisyyden ja pääkaupunkiseutukeskeisyyden rikkomisen JoJon erityisinä vahvuuksina. Tahtoisin jatkaa aikaisempien taiteellisten johtajien pohjatyön perustalta ja kehittää edelleen suoraa kansainvälistä toimintaa sekä tutkia mahdollisuuksia yhteistyöhön muiden tanssin aluekeskusten sekä kaupunginteatteriverkoston kanssa maanlaajuisen yhteistoiminnan laajentamiseksi. JoJon nimi tarkoittaa alun perin Jokaiselle Jotakin. Koska täällä Oulun seudulla on varsin vahva pohja sekä nykytanssille, katutanssille, kansantanssille että kilpatanssille, haluan osaltani myös ruokkia eri tanssilajeja ja eri taiteenmuotoja yhdisteleviä projekteja. Nykytanssin erilaiset muodot, nykybaletti, nykykansantanssi, paritanssifuusiot, taistelulajien ja tanssin yhdistelmät, hip hop tanssiteatteri…

Haluan osaltani mahdollistaa tanssitaiteella elämistä ja tanssitaiteilijana kehittymistä myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Tästä syystä haluan työllistää paikallisia taiteilijoita, tuoda Ouluun paljon vierailevia taiteilijoita ja opettajia sekä lähettää suomalaisia taiteilijoita maailmalle residenssivaihtojen kautta. Pääasia on, että jokaisesta projektista, jossa JoJo on mukana jää Oulun seudulle jotain muutakin, kuin vain kokemus nähdystä esityksestä. Näkisin mielelläni myös vahvempaa yhteistyötä sekä Pohjoisen tanssin aluekeskuksen sisällä, kansallisesti tanssin aluekeskusten välillä että kansainvälisesti etenkin muiden Pohjoismaiden kanssa. Paikallisuus, kansallisuus ja kansainvälisyys. Tanssilla eläminen. Tanssi. Näitä haluan ajaa eteenpäin. Ajetaan niitä eteenpäin yhdessä!

Destroy// Oulu - a record of our work together,

by Leyya Mona Tawil of DANCE ELIXIR

Workshop and Presentation 12-14 June 2014

I had the honor of traveling to Oulu-Finland, on behalf of Oulun Tanssikomppania ry, to collaborate with the local dancers and musicians in presenting Destroy// Oulu.

The process was in two phases: the De-stroy// workshop, which was open to the public; and the BUILD rehearsal with a cast of dancers drawn from the workshop participants.

The Workshop:

The Destroy// workshop draws from somatic techniques and movement re-search approaches to study two particular concepts – Disorientation and Mining through Repetition. We begin with a se-ries of actions designed to activate the nervous system. This includes an extend-ed inversion meant to “flip our percep-tion”, and then an experiential anatomy study of the feet in relation to the pelvis in relation to the skull and senses. We al-so spend a good amount of time dealing with balances and the action of the eyes while the body is in motion. These are simultaneously grounding for the nerv-ous system and challenging to the con-cept of “success”. We attempt to de-rail ourselves and wander or slice our way back into control.

After the morning orientation practices, we spend the afternoon studying the acts of dis-orientation. We purposely flip our centers into states of confusion, and then improvise our way back to conscious decision making. The moments of transition from deliberate movement to dizzying dances back into equi-librium provide much food for thought and discussion. Which we do… we think and discuss as we go through the workshop mate-rial. We see how wonderfully the body or-ganizes itself on an instinctual level when asked to dance through its compromised states. After the morning orientation practices, we spend the afternoon studying the acts of dis-orientation. We purposely flip our centers into states of confusion, and then improvise our way back to conscious decision making. The moments of transition from deliberate movement to dizzying dances back into equi-librium provide much food for thought and discussion. Which we do… we think and discuss as we go through the workshop mate-rial. We see how wonderfully the body or-ganizes itself on an instinctual level when asked to dance through its compromised states. During the 2-day workshop, the dancers also learn an extended section of choreography called “Long Loop”, which is the building material for section two of Destroy//.

It was attended by approximately 75 people and many passersby stopped to watch. The outdoor sunshine, the grassy ground, the sparkling waters and the “Tap-Out Tree” made for a magical one hour and 15 minutes of intense and raw dancing, joined by fierce and sensitive music.

Destroy// Oulu was unique for many reasons. The cast of seven Finnish art-ists found communion in each other, and supported each other in many ways throughout the process. There was a feeling of hope as the final section be-gan, and joy from all as the work came to a close. Destroy// Oulu was a dance fell from the sky and landed softly on us all.

I thank all the dancers of the workshop, the Destroyers, my exquisite hosts Kaisa and Antti, Iivari Karjalainen and Teemu Tuohimaa for making it all possible, Heidi Alasuvanto (Brooklyn Destroyer) for initiating the project in her hometown of Oulu, and also Aino Kinikaarre for her support through the process.

Keep going through the walls everyone!

With Dance,

Leyya

www.danceElixirLIVE.org/destroy

Five dancers from the workshop were chosen to learn and perform Destroy// Oulu - Kaisa Rundelin, Vaatu Kalajoki, Noora Oertel, Hanna Appel and Laura Feodoroff. On Saturday, 14 June at 12:00 they attended the 3-hour BUILD of the work. During this time they learned the score of Destroy//. It is built in four sections, each one contain-ing choreographic material and conceptu-al ways to destroy that material. We at-tempt this through three mechanisms: Complexity, Disorientation and Exhaus-tion. It is important to note that we are attempting to tear apart the dance itself – not the dancer. Destroy// is built with the same material and the same con-ceptual score each time, the same since its inception in July 2012.

Once the dance is built, the dancers know how to destroy it in performance later that day. They are asked to “reveal the dance” underneath the work that was just constructed. The dance that is oc-curs is a direct result of the essence of the dancers, the location, the culture – and in relation to the music, which is cre-ated live by local musicians. Destroy// Oulu was musically performed by Antti Rundelin (violin, bass, electronics) and Kili Kauppi (mixed percussion and elec-tronics). Destroy// is a durational work, it lasts as long as the dancers need in or-der to peel back the dance that was built. The crumbling of the work IS the work. Destroy// Oulu took place as part of the Oulun Päivät festival in the Oulun city park near the Salmon Stairs and Dam.

Tuhottu tanssi Leyya Mona Tawilin Destroy//-workshop ja esityksen

prosessi

Leyya Mona Tawilin pitämällä kaksipäiväisellä worshopilla pääsimme tutkimaan muun muassa maadoittumista, eri kehonosien välisiä hermoratayhteyksiä liikkeissä, liikemateriaalin tuhoamista ja omien rajojen ylittämistä. Työpaja oli kaikin puolin antoisa ja ajatuksia herättävä. Leyyan opetustyyli on rauhallinen, mutta innostava. Hän antaa tilaa ja arvoa tanssijoiden persoonallisille liikekielille, tulkinnoille ja ratkaisuille. Sekä hänen opetuksessaan, että hänen koreografisessa työskentelyssään ovat läsnä vapaus muovata, rytmittää, dynamisoida ja analysoida, jopa rikkoa liikettä. Seuraavaksi kirjoitan muutamia tuntemuksia työpajasta ja esityksestä.

Seuraavassa harjoituksessa jatkamme pystyakselilla ja juurrutamme jalkamme maahan. Piirrämme linjan isovarpaasta häpyluuhun ja sieltä nenänpään. Linkitämme kehonosat toisiinsa ja löydämme niiden välisen hermotuksen. Matka jatkuu kakkosvarpaaseen ja sieltä aina pikkuvarpaaseen saakka, löytäen jokaiselle varpaalle omat yhteydet eri kehonosiin. Seuraavaksi työstämämme tasapainoja. Edellisessä harjoituksessa kuvattu mentaalinen ja fyysinen työskentely, auttavat kohdistamaan tasapainon oikeaan kehonosaan. Pohtiessani kyseisten anatomisten hermoratojen välisiä yhteyksiä, huomaan, kuinka olennaista se on oikean painopisteen löytämisessä. Leeya painottaakin workshopissaan kehon ja mielen välistä kokonaisvaltaista yhteistyötä.

Äskeisten teemojen lisäksi kurssi pitää sisällään erinäisiä tanssiteknisiä harjoituksia ja improvisaatiota, jotka keskittyvät muun muassa koordinaatioon, fokuksen käyttöön ja liikkeiden artikulaatioon. Leyya Tawilin teettämässä tanssisarjassa pääsemme lopulta yhdistämään kurssin antimia, josta pääsemme myös myöhemmän tanssiteoksen ytimeen. Tästä se alkaa, tuhoamisen prosessi.

Etsimistä, oivaltamista, tunnistamista

Tuntemuksia työpajasta 12.–13.6.2014 klo 10–15

Kurssipäivä alkaa pää-häntä -yhteyden muodostamisella. Toisin sanoen, liikumme kymmenen minuuttia päälaen ja niskan roikkuessa rentona kohti lattiaa. Huomaan, kuinka veri nousee päähän, aistit aukeavat ja mieli, sekä keho rentoutuvat. Pääni paino vetää minua lattiaa kohti. Tekisi mieli lähteä seuraamaan tätä painontunnetta muullakin kehon osalla. Kannattelen itseäni käsillä ja jaloilla, pysyäkseni pystyssä. Harjoituksen loputtua olo on valpas ja läsnä oleva. Tilaisuus sulkeutua hetkeksi omaan ylösalaisin olevaan maailmaansa auttaa paitsi mielen läsnäolon paikantamisessa kehoon, myös valppauden löytämiseen kurssin muissa harjoituksissa. Miten selkeästi ihminen näkeekään, hänen vaihtaessa hetkeksi näkövinkkeliä!

Kohti tuhoa

Tuntemuksia esityksestä 14.6. klo 18

Rakennamme esityksen samana päivänä workshopin liikemateriaaliin pohjautuen. Leyyan meille antamat ohjeet ovat enimmäkseen suullisia. Teos tulee sisältämään muun muassa kävelykohtauksen, erinäisiä luuppeja ja koreografian toistoa, sekä improvisaatiota. Ideana on tuhota liikettä, sekä ylittää omia rajoja.

Esityksessä huomaan, että liikkeen tuhoaminen tapahtuu minulla ikään kuin itsestään. Tuore liikemateriaali, yleisöltä ja muusikoilta, sekä muilta tanssijoilta pulppuavat impulssit saavat minut varioimaan liikesarjoja. Hetken mietin, pitäisikö minun tarkemmin noudattaa annettua liikkeellistä kaavaa, mutta annan ajatukselle periksi ja päätän seurata luonnollista virtaa, joka kehoani tilassa kuljettaa. Tasapainoilen annetun liikkeen ja oman liikkeeni välillä, tuhoan ja kokoan, päästän irti ja nappaan kiinni. En tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Voin ainoastaan olla läsnä, tässä ja nyt.

Liikemateriaalin tuhoamisen jälkeen seuraa omien rajojen tuhoaminen. Toistamme erilaisia liikkeitä niin pitkään, kunnes törmämme omaan seinäämme, jonka jälkeen toisto jatkuu vielä toiseen seinään. Näistä neljästä liikkeistä, pääsemme toistamaan yhtä liikettä niin pitkään, kunnes saavutamme totaalisen maksimirajan. Sen tunnistaminen ei ole itselleni helppoa.

Kohtaan ensimmäisenä psyykkisen rajani. Toistaessani kierto-liikettä, havahdun, että minulla ei ole tällä liikkeellä enää mitään annettavaa yleisölle, eikä itselleni. Yritän tehdä kyseistä liikettä mahdollisimman laajasti. Musiikki kiihtyy, niin myös liikkeeni rytmi. Jatkan psyykkisen rajani löydettyäni vielä toiseen seinään saakka. Liike riistäytyy käsistä. Jatkan, jatkan, jatkan ja kohtaan fyysinen rajani. Kehoni vajoaa velttona maahan. Edessäni on seuraava luuppi ja uusi raja.

Kolmas ja viimeinen osa koreografiaa keskittyy samaan tematiikkaan, tanssijan ja liikkeen tuhoamiseen. Nyt tuhoaminen on viety äärimmilleen. Sukellamme maahan ja aloitamme liikkeen, jossa pyöritämme päätämme. Pyöritettyämme päätämme rajaan saakka, nousemme ylös leveään tasapainoon, joka vaihtuu vaivihkaa kapeaan balanssiin. Pysymme tasapainossa rajaan saakka ja jatkamme eteenpäin. Tämä sama kaava toistuu niin pitkään, kunnes kohtaamme jälleen oman maksimirajamme. Matkalla kohti maksimia yllätän itseni, kun kohtaan kerrallaan kaikki kolme rajaa, emotionaalisen, fyysisen ja psyykkisen. Mieleeni juolahtaa kysymyksiä: ”Mitähän yleisö ajattelee tästä? Miksi kehoni ei enää toimi niin kun haluaisin? Mikä saa minut aina vaan jatkamaan? Kenelle minä tätä teen?” Toiston ja itseni väsyttämisen myötä liikkeiden esteettisyys katoaa, kehoni tärisee ja pienikin tuulenvire saa tasapainoni horjahtamaan. Sukellan, kaadun, hortoilen, pyöritän, pyöritän, pyöritän ja pyöritän, tasapainoilen ja sukellan taas…

Sitten saapuu se hetki, jolloin tuntuu siltä, että kaikki kolme seinää katuvat kerralla päälleni. Sukellan vielä viimeisen kerran ja raahaudun puun luokse, kenties poppelin, en muista tarkalleen. Puun juurelle päättyy minunkin retkeni tuhoamisen maailmaan. Hanna ja Laura ovat jo siellä. Vaatu ja viimeisenä Kaisa liittyvät seuraamme hetken kuluttua. Velttona nojaan puunrunkoon. Tunnen sykkeeni ja haistan puun tuoksun. Siinä ne ovat, juureni ja puun juuret, hetkeksi yhteen liittyneenä. Haiseva ruumiini, ruohosta vihreät vaatteeni ja hiukseni, pieni, veltoksi tanssittu minä, sulautuu luontoon.

VARJAKKA

vie katsojan unohtumattomalle matkalle salaperäiseen saareen

Kuva: Jussi Tuokkola

Kaksi vuotta sitten osallistuin Vaatu Kalajoen kanssa Oulun-salo Soi -festivaalin konsert-tiin, joka järjestettiin Varja-kansaaressa. Matkustimme sinne leppoisasti kapulalossilla Varjakan satamasta. Saaressa vaelsimme pitkin lumoavaa polkua, jonka varrella koimme muusikoiden lyhyitä performansseja. Varsinainen konsertti tapahtui saaren konttorirakennuksessa, joka on upea sata vuotta vanha kaksikerroksinen punamultatalo. Konsertin juonnossa viitattiin salaperäisesti saareen liittyvään dramaattiseen historiaan, erityisesti hukkumisonnettomuuteen, joka tapahtui 1907 saaren läheisyydessä. Kun lähdimme Varjakasta, olin täysin inspiroitunut ja huokasin: ”Vaatu, tänne me tehdään vielä esitys!” Nyt kaksi vuotta myöhemmin tästä haaveesta on tulossa totta. Kahden vuoden ajan olen valmistellut hanketta eri tavoin: suunnitellut teoksen sisältöä ja muotoa, koonnut työryhmää, neuvotellut yhteistyökumppanien kanssa, hankkinut lupia ja rahoitusta sekä harjoitellut.

Varjakassa on ollut vuodesta 2008 lähtien käynnissä EU-rahoitteinen kunnostusohjelma, jonka avulla rakennukset peruskorjataan ja alueella kehitetään toimintakonsepti, joka yhdistää historiallisen vanhan kulttuurimiljöön, kulttuuri-, luonto- ja vapaa-ajan matkailun, tapahtumatarjonnan sekä vapaa-ajan asumisen. Tämä hanke ja sen projektipäällikkö Ari Saine on ollut yksi keskeisiä yhteistyökumppaneita VARJAKKA-teoksen toteuttamisessa. Vaikka olen suunnitellut teoksen konseptin, toimin ohjaajana, tuottajana ja yhtenä koreografina niin työprosessi on kuitenkin hyvin yhteisöllinen. Siinä jaetaan vastuuta suunnittelusta ja jokaiselle taiteilijalle annetaan tilaa, mikä onkin minulle tunnusomainen tapa työskennellä. Lähtökohtani luoda VARJAKKAA on monitaiteellisuudessa ja immersiivisyydessä eli siinä, että yleisö astuu teoksen sisään ja kokee esitystapahtumat moniaistisesti, paikoin osallistuenkin. Aivan kuten Titta Courtin ja minun yhteistyökoreografiassa Karsikko (2011) yleisö vaeltaa kohteesta toiseen, mutta tällä kertaa mittakaava on huomattavasti suurempi, kun kyseessä on teatteritilan sijasta kokonainen saari.

Luomisprosessista ja vaikutteista Kun valmistelen tulevaa teosta, minulle on tyypillistä hakea inspiraatiota useista eri lähteistä: elokuvista, esityksistä, kirjallisuudesta, lehtijutuista, valokuvista ja kuvataiteesta. Niin nytkin. Suurimpana esittävän taiteen inspiraationa on tällä kertaa toiminut brittiläinen Punchdrunk-ryhmä ja heidän suurimuotoiset immersiiviset teoksensa Drowning Man ja Sleep No More. (Punchdrunkista kirjoitin jutun edelliseen Kaks Kasiin.) Noita esityksiä kokiessa on sellainen tunne, että astuu aivan kuin elokuvan sisään ja seuraa lavastetussa maailmassa esiintyjiä, mielensä mukaan seikkaillen. Toisaalta inspiraation lähteinä ovat toimineet niin Reijo Kelan ja Suomussalmiryhmän vuoden 1990 ikimuistoinen Ansataival kuin tanskalaisen Cantabile 2-ryhmän teos Venus Labyrinth, jonka näin Kööpenhaminassa vuosi sitten. Ansataipaleessa yleisö kiersi Suomussalmen vaaramaisemissa metsäisen reitin esitystapahtumia seuraten ja Cantabile 2:n teoksessa katsoja valitsi tietyllä mekanismilla oman reitin, jonka aikana astui vuoron perään paristakymmenestä mahdollisesta huoneesta kolmeen, ja koki kussakin niistä ns. one-on-one esityksen (=yksi esiintyjä kohtaa yhden katsojan kerrallaan).

Omasta esityshistoriasta lähimpänä Varjakan tyylilajia on monitaiteellinen Kadonnut Kaupunki, Sami Henrik Haapalan aloitteesta syntynyt teos, jossa olin mukana tuottajana, koreografina ja tanssijana Oulussa vuosina 2008, 2009 ja Turussa vuonna 2011. Se rakentui retkille, peleille, esityksille ja klubeille kaupungin keskustan eri kohteissa, ulkona ja sisällä. Kadonneesta Kaupungista erityisesti retkimuoto sekä minun ja Vaatun luoma Huone-esitys ovat sukua VARJAKAN esitystavalle. Varjakan harjoitusprosessi kesti vuoden Ensimmäinen Varjakan harjoitusjakso järjestettiin Kokkoresidenssissä Keski-Suomessa viime kesänä ja toinen Routacompanyn vieraana Kajaanissa helmikuussa. Kangasniemellä teimme töitä VARJAKAN apulaisohjaaja Milla Virtasen kanssa, joskin residenssin isäntä osallistui myös aktiivisesti prosessiin sillä seurauksella, että kutsuin tanssitaiteilija Jukka Ristolaisen mukaan myös esiintyjäksi.

Kuva: Pirjo Ylimaunula

Kajaaniin kokoontuikin sitten jo lähes koko 15 hengen työryhmä. Siellä luotiin teoksen ”kivijalka”. Teoksen tyylilaji ja tekotapa samoin kuin esityspaikka, sen historia ja teoksen visuaalinen ilme esiteltiin. Kukin tanssija kehitteli oman huoneen, jonka tulee toteuttamaan saaren konttorirakennuksessa. Yhteisiä kohtauksia, joiden pohjia olimme Millan kanssa luoneet, harjoitettiin isommalle porukalle. Kajaanissa kohdattiin ensimmäistä kertaa myös yleisö teoksen avoimissa harjoituksissa. Siitä saatu palaute rohkaisi ja innosti meitä jatkamaan.

Kesäkuussa siirryimme Varjakansaareen rakentamaan teoksen visuaalista maailmaa ja sijoittamaan harjoiteltuja kohtauksia saaren maastoon ja rakennuksiin. Saaren menneen maailman henki ja salaperäisyys sai meidät rentoutumaan prosessin sisällä ja sukeltamaan entistäkin syvemmälle alitajunnan poluille. Saaren rikas historia inspiroi meitä tekijöitä, ja teoksessa kaikuvat todelliset tapahtumat sekä kuvitteelliset kohtaukset. VARJAKKA on sukellus saaren maailmaan, jonka miljöö luo teokselle unohtumattomat puitteet. Eräs Varjakansaaren historian dramaattisimmista tapahtumista on vuonna 1907 sattunut, kahdenkymmenen naisen ja tytön kuolemaan johtanut veneonnettomuus. Lautoja norjalaiseen parkkiin lastanneet naiset olivat lähdössä maihin purjeveneellä, jonka proomuihin kiinnitetty hinausköysi kaatoi ja kyydissä olleet joutuivat veden varaan. “Näin paatti aaltoin waipuu mi sekasorron saa, ja tuottaa hätähuudon, ken kertoo kauhuaan”, kertoo arkkiveisu vuodelta 1908.

Kuva: Sanna Krook

Monitaiteellinen teos koostuu nykytanssista, esitystaiteesta, musiikista, video- ja animaatiotaiteesta, valokuvista ja installaatioista. Rehevä ja salaperäinen saari on jo itsessään suuri installaatio, jossa taiteilijat luovat omia sisä- ja ulkotilalavastuksia, joihin esitystapahtumat sijoittuvat. Lähes nelituntinen kokemus käynnistyy kuljetuksesta saareen, kun katsojat viedään Oulun keskustasta Varjakkaan. VARJAKAN työryhmään kuuluvat minun lisäkseni Titta Court Torniosta, Jukka Ristolainen Kangasniemeltä, Kira Riikonen Kajaanista sekä oululaiset Maria Littow, Vaatu Kalajoki, Milla Virtanen, Anssi Laiho, Heidi Kesti, Leevi Lehtinen, Tapani Launonen, Janne-Pekka Manninen, Sampo Marjomaa ja Nikke Launonen. Teoksen markkinointi ja taltiointiryhmään kuuluvat Jussi Tuokkola, Sanna Krook, Tomi Hurskainen sekä Kalle Jurvelin

Tuotannosta vastaa Flow Productions yhteistyökumppaninaan Oulun juhlaviikot. Heinäkuussa käynnistämme projektista myös Mesenaatti-yhteisörahoituskampanjan, jonka kautta voi tukea hanketta ja ennen kaikkea saada vastikkeita, joiden avulla esityskokemuksesta tulee entistäkin hauskempi. Myynnissä vastikkeena on mm. erikoiskuljetus, behind the scenes-päivä, osallistuminen teokseen esiintyjänä ja sivupolku esityksen aikana. Tutustu kaikkiin Varjakan vastikkeisiin Mesenaatin sivuilla: www.mesenaatti.me. VARJAKKA nähdään Oulun juhlaviikoilla 6.-12. elokuuta 2014. Kuljetus lähtee päivittäin Oulun kaupungintalon edestä klo 18:00. Mikäli haluaa tulla suoraan Varjakan satamaan omalla autolla, kokoontuminen siellä klo

18:30. Lipun hinta kaikilta 35€.

Kuva: Sanna Krook